Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

RSS

 Superikin sai uuden kodin
03.06.2012 15:31 | Seija

Ensin olin aivan epätoivoinen kun Superin lähtö uuteen kotiin peruttiin ja pelkäsin, että hän jääkin meille. Laitoin ilmoituksen Lappalaiskoirat ry:n sivuille sekä paikalliseen lehteen, mutta kukaan ei ollut Superista kiinnostunut. Hiljakseen alkoi tämä pikkumies tehdä työtä sen asian puolesta, että saisikin jäädä meille. Tietokoneella ollessani Usvan ja Ruskan nukkuessa, tuli Superi syliini, nuoli häntä heiluen naamaani ja sen jälkeen tuijotti tietokoneen näyttöruutua. Seuraavaksi hänen piti myös jättää tassunjälkensä jokaiseen sähköpostiin, nettisivulle tms. Joskus siinä oli aika paljonkin korjaamista ennen kuin sain tekstin ymmärrettävään muotoon.

Viimeiseksi meillä olivat pennuista siis Superi ja Usva, jonka olin jo päättänyt itselleni jättää. Tänne -käsky oli erinomaisesti hallinnassa ja olin tosi ylpeä pienistä pentusistani. Superin lähdön jälkeen paljastui, että valitettavasti se olikin ollut vain Superi, joka totteli upeasti ja Usva sitten seurasi Superia. Superin lähdön jälkeen käskyt ovat yleensä kaikuneet kuuroille korville. Näinhän oli myös aikanaan pentujen äidin, Ruskan, kanssa. Koska Ruska jo useimmiten tottelee, toivon, että saman oppii myös Usva.

Minulla oli Superin myynnistä edelleen ilmoitus Lappalaiskoirien sivuilla ja näillä Käpäläkallion sivuilla kun tein päätöksen siitä, että tämä ihana hurmuri jää meille. Melkein heti tämän jälkeen naapurini soitti ja tiedusteli, että vieläkö Superi on vapaana. Hänellä oli työkaveri, Puhakan Minna, kiinnostunut lapinkoiran pennusta. Hetken kuluttua Minna soitti ja pyysi päästä katsomaan Superia. Hän tuli perheensä kanssa Superia katsomaan enkä vielä siinä vaiheessa häntä heille luvannut. Minnalla oli loma alkamassa 1.6., jolloin hän Superin halusi hakea. Lupasin ilmoitella hänelle asiasta, mutta siinä sitten vain pähkäilin, mitä teen. Pidänkö hänet itselläni? Lopulta Minna otti itse yhteyttä ja tiedusteli saavatko he Superin. Sen puhelun päätyttyä olin mennyt lupaamaan Superin heille.
Ajatukseni olivat aika kaksijakoiset, toisaalta olin onnellinen, että Superi sai oman kodin ja toisaalta taas äärimmäisen surullinen kun tämä upea veijari ei jäisikään meille. Onneksi Superikin sai hyvän kodin, jossa häntä rakastetaan. Hän olisi ehkä ollut elämäni koira! Täyspakkaus rakkautta! Toivotaan, että hänestä tulee nyt Minnalle ja hänen perheelleen heidän toiveidensa koira!

1.6.2012 lähti Superi uuteen kotiinsa Pertteliin. Hänen nimensä muutettiin Pessiksi, mutta minulle hän taitaa aina pysyä Superina.

Tässä vielä yhteispotretti Superista, Ruskasta ja Usvasta:

 


( Päivitetty: 03.06.2012 16:22 )

 - Seija
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000 (3)



Kommentti

                       
Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on kahdeksan plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2018 Käpäläkallion kennel - suntuubi.com